lauantai 15. helmikuuta 2014

Pitsiä ja Puuteria haaste # 4

Haasteen aiheeksi on annettu moniosainen ATC, johon liittyy myös tarina.

Kolme kuningatarta

"Olipa kerra kolme kaunista prinsessaa. Kauniina aurinkoisena kesäpäivänä kaikki kolme istuivat kukkaniityllä ja seurasivat perhosten kevyttä liitelyä. Yht'äkkiä Haltiatarkeiju liiteli myös heidän luokseen ja ilmoitti, että he saisivat toivoa mitä haluaisivat. Toiveet toteutuisivat, kun prinsessat ovat kosioiässä ja ovat vastanneet myöntävästi prinssien kosintaan ja heistä on tullut kuningattaria.
   Vaalea ja nuorin prinsessoista esitti toiveensa: haluaisin joskus liidellä kuin tuo perhonen, jolla on punaiset täplät siivissään. 
Toinenkin prinsessa halusi liidellä kuin perhonen, mutta hän halusi siniset siivet. 
Kummankin toive toteutukoon, vastasi Haltiatar ja heilautti taikasauvaansa perhosten suuntaan.
Kolmas prinsessa, joka oli heistä vanhin, mietti toivettaan. Ja lopulta hänkin halusi päästä liitelemään kuin perhonen kesäpäivänä. Mutta hän toivoi siipiinsä hopeista hohdetta. Haltiatar mietti hetken aikaa, mutta ei muistanut yhtään perhosta, jolla olisi hopealle välkkyvät siivet.
Samalla hetkellä hopeasiipinen sudenkorento lennähti niityn ylle. Haltijatar huomasi sen ja heilautti taikasauvaansa sudenkorenon suuntaan ja sanoi; toiveesi toteutukoon.
Niinpä kolmas prinsessa sai kuin saikin kesäauringon loisteessa hopealle välkkyvät siivet, nimittäin sudenkorennon siivet.
Niin aika kului ja prinsessat saivat prinssinsä ja puolet valtakuntaa ja heistä tuli kuningattaria.
Kauniina kesäpäivänä voit nähdä heidät liitelemässä kukkaniityn yllä; kaksi kaunista perhosta ja sudenkorennon."


Kiitos, kun jaksoit lukea tarinani, jonka satuilin vasta sitten kun kortti(t) oli jo tehtynä. En vaan huomannut tai lukenut tarpeeksi huolellisesti haastetta vilkaistessani, että siihen pitää liittyä myös tarina.

12 kommenttia:

  1. Ihastuttava, kerrassaan loistava tarina ja kokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Kääk miten upeat kuvat ja tuo tarina on ihana!!! Olet kyllä taitava taiteilija! Mukavaa sunnuntaita sinulle ;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortikokonaisuus ja ihastuttava "happy end"-tarina.

    VastaaPoista
  4. Hei, tämä on henkeäsalpaavan upea. Sanat ei riitä kertomaan miten hieno toteutus ja tarina täydentää kaiken. Kiitos kun osallistuit haasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava kokonaisuus ja hieno tarina!

    VastaaPoista
  6. Todella ihana kortti ja tarina tempaisi kyllä mukaansa. Täydentävät toinen toisiaan.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kortti todellakin. Minä rakastan perhosia :)

    VastaaPoista
  8. PALJON KIITOKSIA MUKAVISTA KOMMENTEISTANNE:::)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !