maanantai 8. syyskuuta 2014

Omppuja ja piikkilankaa

Syksy etenee, mutta lempeällä tavalla ainakin sään puolesta. Melkein hellettä joinakin päivinä hetken aikaa ja yöllä lähes hallaa.

Nämä kesäomenat on melkein jo syöty, kun ovat niin makeita kuin karamellit. Harmi, kun eivät säily kovin montaa päivää kypsyttyään, vaan pilaantuvat alta aikayksikön. Pari ämpärillistä on joutunut kompostiin ja osa purkkiin. Mutta vielä näitä riittää purtavaksi ja kaikille vieraille olen työntänyt omppuja mukaan.

Ja tässä omppupuu, jonka ukkosmyrsky halkaisi elokuun alussa.

Saa nähdä kypsyvätkö siinä olevat omenat lainkaan, kun nestekierto on pahasti häiriintynyt. No - pieniähän nämä murheet ovat maailman menon rinnalla.

Sitten piikkilankajuttuja.


Sain tätä todella paksua piikkilankaa ison vyyhdin ja olihan se aikamoista hommaa väänellä sitä erilaisiin muoitoihin. Paksut kinttaat käteen ja suojalasit päähän ja sellainen pusakka päälle, johon saa tulla vaikka repeämiä. Tässä kuvassa piikkilanka on maalaamatonta ja alemassa kuvassa valkoiseksi maalattuna.
Kuvat näyttävät mustavalkoisilta, kun harmaalle liiterinovelle laitoin kuvattavaksi.


Vääntelin kranssien lisäksi piikkilankakorentojakin.

Maalamaton korento ja..
.. maalattuna valkoiseksi.
 Näihin voi kieputella syyspimeäksi ulkovaloja ja sisällekin ne sopivat mainiosti. Ja toki ilman valojakin ne ovat koristeellisia. Mutta piikkilanka on piikkilankaa, siis hiukka teräviä piikkijä, joskin maali niitä vähäsen tylsyttääkin.
Että semmosia touhuja täällä ja muutakin on tehty, mutta niistä sitten vaikka seuraavassa postauksessa, kuinhan sen saan vaan aikaseksi. Toreilla ja turuillakin on hiukan kierrelty, mutta niistä ei muista ottaa koskaan kuvia.

Mukavia syyskuun päiviä teillekin ja kiitos vierailuistanne ja kommenteistanne edellisiin juttuihin.
 
(Anonyymejä roskapostikommenttejakin oli kertynyt ihan kiitettävästi, melkein parisataa, onneksi ne on helppo poistaa parilla kolmella napsautuksella. En kuitenkaan vielä laittanut sitä " todista että et ole robotti" -juttua kommenttiosioon..täytyy harkita vielä.)