keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pyryä ja pakkasta

Tammikuun puoliväli on ohitettu!
Päivänvaloa on jo kivasti ja jopa aurinkokin on pilkistänyt verhon raosta. Lumitöitä on joutunut puskemaan ihan riittävästi ja nyt kärvistellää pakkasherran kynsissä, että nurkat paukkuu.
Olen nukkunut talviunta blogin suhteen, mutta päivällä innostuin taas penkomaan rompehyllyä ja löysin pari keskitekoista kannukorttia ja viimeistelin ne iltasella.

Kannukortin kaava on peräisin Arkkikaupan Annen muinoisesta korttihaasteesta.

Kuvat ovat aika kehnoja, mutta näillä mennee toistaiseksi tämä blogin kuvitus.
3D kuvia on kannun kyljessä sekä helmenpuolikkaita.


 Joulukorttikiintiö alkaa olla täynnä. Muutama kortti vielä ja näillä ensijoulun pärjääkin, jos hengissä olen. Ei näissä juurikaan näyttämistä ole, kun ovat yksinkertaisia ja nopsasti tehtyjä.
3D kuvia, ATC kortteja liitettynä isompaan korttipohjaan ja kierrätysenkeleitä ym. Mutta eiköhän näillä suvulle saata joulut toivottaa.
Korttimateriaalin ostokielto on astunut voimaan vuoden alusta ja se saa kestää niin kauan kuin entiset värkit on haaskattu.

Kiitos paljon mukavista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Vastavierailut minulla on tekemättä ja konekkin on ollut kiini monena päivänä. Mutta yritän ryhdistäytyä pikkuhiljaa.
Hyvää loppuviikkoa :)

13 kommenttia:

  1. Aivan valtavan valloittavan ihanat nuo kannukorttisi ;) Kivaa loppuviikkoa sulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kannu kortit.Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun pistäydyit meillä! Onpa kerrassaan kauniita kortteja mitä teet. Kannukortit ylivetoja, aivan ihania.

    VastaaPoista
  4. Kannukortit on aivan mahtavia, en ole tuollaista mallia ennen nähnytkään.
    Pitäs ottaakin siulta esimerkkiä ja tehdä joulukortit nyt, ni ei tulis loppuvuodesta kiire.

    VastaaPoista
  5. Ei nuo joulukortit miltään yksinkertaisilta näytä, näyttäviä ja kauniita ovat.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita kortteja ihan kaikki.

    VastaaPoista
  7. Hienoja kortteja niin kannut kuin joulukortitkin!

    VastaaPoista
  8. Sulla on mielipuuhaa pakkaspäivien ratoksi ja lumitöistä palautumiseen. Minä vetkuttelen tietokoneella kirjallisia, mutta aika rientää.
    Pakkasella mennään vielä tovin aikaa, eikä mitään sitä vastaan.

    VastaaPoista
  9. Ihania kortteja olet tehnyt siellä!
    Pannukortti on kivan näköinen,erilainen.
    Täällä on käynyt tosi kylmä tuuli, ettei pahemmin ulos tarkenisi mennä koirulin kanssa edes lenkille.
    Mulla vieläkin flunssaa vähäsen, yskä ei meinaa hellittää, eikä nuha, nyt sairastan vielä korvaanikin.
    Huomenna meen siittä lääkäriin uudelleen.
    Aurinkoisia pakkaspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kortteja. Tämä korttien valmistus on oma taiteen lajinsa, siihen täytyy vihkiytyä juuriaan myöten. Kylmää on täälläkin ja lunta naapurille asti jakaa.

    VastaaPoista
  11. Voi hyvänen aika! Joulukortit valmiina!!! Onnea sinulle ahkeralle! Tulin katsomaan mitä sinulle kuuluu. Huomasin heti sivussa 29Faces-haastekuvan, kiva jos tulet mukaan. Olisi joitain tuttujakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !