maanantai 13. heinäkuuta 2015

Eko/luomutaidetta, teemakuu ~ 3/9

Kesä alkaa olla puolivälissä, eikä lämmpöaaltoa ole vielä näkyny, ei kuulunut, mutta eipä sen niin väliäkään, helpompihan tuo on hengittää tätä raikasta kesäilmaa kukkien tuoksuissa ja sateen välissä.
 
Teemakuun taiteen 9. teemaan eko/ luonnonmateriaalit, väsäsin tällaisen vaatimattoman asetelma. 

3/9, ovikoriste

Vuorenkilven lehtiä käytin pohjatueksi ja ihan vähän rautalankaa sidontaan. Kestää se muutaman päivän freesinä näin sateisilla ilmoilla. Toivotaan että kelpaa taidehaasteesen...

Kiitos vierailuista ja kommenteista edellisiin ja tuleviinkin :-)
Pitää nyt nauttia kesän valoisista illoista, kun niitä vielä jonkin aikaa riittää. 
Kesäisiä päiviä itse kullekin :-)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Pooki flakkaa......Meripäivillä

Viime viikonloppuna olin yhden päivän Raahen meripäivillä.

Näihin satamaan saapuneisiin purjelaivoihin sai tutustua sisätiloja myöten.

Muitakin pieniä aluksia piti koluta, kuten tullimiesten paatti.

Sininen rakennus on Pakkahuoneen museo.

Tapahtumapaikkana oli Raahen rantatori. Torilla oli Komerssin markkinat ja käsityöläismyyjät pukeutuivat johonkin perinneasuun. Ruokaa ja kaffetta oli tietysti tarjolla.

Pitihän sitä sortua woffelin syöntiin, kun se tarjottiin päreen päältä.
Torilla oli myös katuteatteria  ja esitys oli "Keisarin uudet vaatteet".

Tässä näette kuinka komea ja värikäs kangas esiteltiin Keisarille.
Keisari hyväksyi kankaan ja siitä ommeltiin keisarille uudet vaatteet.
Ja niin Keisari pukeutui upeaan pukuun ja viittaan... ettekö muka näe niitä???

Tämä neitonen (vaiko rouva?) jakoi ohjelmaesitteitä.
Hän taitaa mennä kohta saunaan, kun vastat jo hankittu.

Ja Ingalla on vielä risuhattu ehyenä (no se on tietysti minun tekemä jo vuosia sitten )Hyvin se sopi tunnelmaan ja tyyliin ;-)

Hernerokkaa keitettiin ja myytiin syötävistä lautasista, lautaset kun olivat ruisleipätaikinasta.

Mestarikokit keittää soppatykillä.

 Saaristoristeilylle en mennyt, kun olen niin monesti käynyt, mutta tällä vanhalla onnikalla sen sijaan kävin "saitsiingin"  vanhassa kaupungissa ja Pekkatorilla ja sieltä matka jatkui terässatamaan Fanttiin ja Pursimajalle ja takaisin. Kyyti oli ilmainen ja onnikka on Hakalan aarre, vuosimallia en kyllä kysynyt. 

Koko perjantaipäivä minulta meni markkinoilla ja sää oli suotuisa, kun Auriko innostui paistamaan. Tapahtuma jatkui vielä lauantainkin, mutta en enää toiseksi päiväksi malttanut sinne lähteä, joten "Vanhan herran" tai siis Nuoren Herran  sukelluskin jäi näkemättä. Vanha Herra" on se maailman vanhin sukelluspuku, jota säilytetään Makasiinimuseossa nykyään ja tämä Nuori Herra (kuvassa) on kopio vanhasta. Videolta olen sukelluskokeen katsonut muutama vuosi sitten.

Tätä edellisellä viikonlopulla oli Pekan päivät, mutta silloin hyppäsin vain nukke ym näyttelyissä ja kävelykadun markkinoilla.
Että semmosta elämää :-)

Kiitos käynneistänne ja saamistani kommenteista, ne ilahduttavat aina!
Mukavaa viikonjatkoa sinne helteisiin, Tänääkin oli vain +15 asetta ja tuuli puhalteli ja iltasella jo satoikin hiukan.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Vihreä Aurinko, 9. teema, 2/9

Vesimeloni on kivaa kesäevästä varsinkin jääkaappikylmänä. Halpaakin se oli, tarjoushinnalla 89 senttiä/kg.

2/9 "Vihreä Aurinko"
 
Melonin kuorista alkoi kummasti kiertyä kehä kaislasta punotun pannunalusen ympärille ja sitten siihen kertyi muutakin salattiin menevää sortimenttia. Siitäpä syntyi mandala "Vihreä Aurinko", kun se keltainen paistoi tänääkin vain puoli päivää ja koko iltapäivän ja illan on satanut vettä. Eipä ole pelkoa tappavasta helteestä, + 16 vaan. 

Piti oikein koooklata mitä eroa on performanssilla ja installaatiolla, (mulle nämä hienot nimitykset hiukan epäselviä) ja Wikipediahan se kaiken tietää ;-)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Teemakuun 9. teema / eko / luomutaidetta 1/9

Heleää heinäkuuta ja uusi haaste pyörähti käyntiin Teemakuun taiteessa. Nyt ekoillaan ja luomuillaan heinä-elokuun ajan, ja sehän sopii ajankohtaan mainiosti. Luonto on kauneimmillaan.

1/9, liiterikukkanen
 Olen ollut laittamassa puita liiteriin, eilen ja tänään. Sielläpä tuli puupinojen välissä pieni taideperformanssi inspiraatio, joten kameraa hakemaan ja kuvaamaan. Tämä "taideteos" on nähtävänä liiterissäni niin kauan kunnes seuraava puupino peittää sen :-)
Aurinkoista heinäkuuta :-)